perjantai 10. syyskuuta 2010

CHAOS!

Muutto on nyt suoritettu ja meidän kämppä näyttää ihan kammottavalta!!! Ihan kuin olisi pyörremyrsky pyyhkäissyt meidän talon yli. Kaikki tavarat on sikinsokin ja millekään ei ole omaa paikkaa. Aamusin menee ikuisuus kun joutuu etsimään vaatteita, kosmetiikkaa ja kenkiä. Kaksi viikkoa punkattu sohvalla ja sen kyllä huomaa. Selkä sanoo kohta ittensä irti ja maailman kammottavimmat silmäpussit koristaa vessan ihanaa peiliä joka aamu! Nyt olis viikonlopun aikana tarkotus saada yksi makuuhuoneista valmiiksi. Jokohan sitä pääsis sitten sänkyyn nukkumaan:)
En malta odottaa, että kohta pääsen sisustamaan. Vierashuone/ office/karvastenhuone alkaa siis lähenee valmistumista. Kolme seinää on maalattu valkoiseksi ja yksi jaden väriseksi. Tarkoitus olis vielä keksiä joku kiva väri näiden kahden seuraksi, mutta se on vielä suuri kysymysmerkki mikä se voisi olla. Täytyy kyllä myöntää, että on ihan loistava idea remontoida neljää huonetta yhtäaikaa! Pisteet meille siitä!
Mun oma remppaprojekti alkaa etenemään. Enää vaatehuoneesta puuttuis katon maalaus, lattia ja listat.. eli siis melkee kaikki:) Ja sitten mun pitäisi keksiä minkälaiset kalusteet sinne haluan. Peilin olen kyllä jo ostanut aikoja sitten. Mulla on selkee visio tästä huoneesta, mutta miten se toimii käytännössä mun mielettömän vaatekasan kanssa onkin ihan toinen juttu. Tämmösellä minitekstillä ja ilman kuvia mennään tällä kertaa. Taidan käyttää vielä hetken tuohon vaatehuoneen remppaan.
kiitti moi