tiistai 31. tammikuuta 2012

Should I behave like my age?

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen toheloinut oikein olan takaa ja viime viikonloppu todellakin osoitti sen että nyt riittää. Sen kummemmin yksityiskohtia kertaamatta ihmettelen omaa toimintaani. Koko päivän olenkin miettinyt, että mitä ihmettä! Mä olen oikeasti fiksu ja järkevä tyttö, mutta lähiaikoina mun touhuissa ei ole ollut mitään järkeä! Pitäisikö mun oikeasti käyttäytyä kuten muut ikäiseni? Miten sitten 28 vuotias käyttäytyy? Vai pitäisikö mun käyttäytyä mun omalla tohelolla, mutta fiksulla tavalla? Mulla itselläni on semmoinen olo, että mä olen ansassa. Kahden täysin erilaisen elämän loukussa. Nyt vain täytyisi keksiä miten mä saisin fiksusti nämä kaksi elämää kohtaamaan toisensa.

Tänään juteltuani kahden ihanan ystävän kanssa (ja voi että nämä juttutuokiot tulivat todella tarpeeseen! kiitos!) päätin alkaa toteuttamaan erästä asiaa jota olen jo pitkään miettinyt! Odottakaas vaan kunhan tämä tyttö nostaa päätään täältä mutakuopasta, niin muut jää jalkoihin!
Mutta hei, tänään sain jopa kokeiltua vähän tuollaista puolihuolimatonta kampausta. Suoristusraudalla vähä kieputtelin sinne tänne ja tuloksena oli ihana pehmopehko:)  (Onko toi edes sana?)

 Tohelo!

 Kulahtanut!

Yeah, mä hymyilin tänään :)

Tämä päivä oli osittain todella kiva. Nyt on mukava käpertyä sohvalle tuijottamaan muutaman faktalta tulevan sarjan ja koittaisi vaikka vahingossa nukahtaa :) Huomenna on taas uusi päivä ja uudet kujeet! Palataankohan me huomenissa?

Kauniita unia ja kesäkuvia :)
Tanja

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ensimmäinen kerta

Tänään oli siskonpojan ristiäiset. Minusta tuli ihanan Elmeri pojan kummi:) Olihan mulla juhlissakin kamera mukana, mutta en tietenkään ottanut yhtään kuvaa. Enköhän kuitenkin niitä kuvia jossain kohtaa joltakin saa:) Mutta ennen juhliin lähtöä mä nappasin muutaman kuvan mekosta ja tässä nyt pari niistä.


 Mekon olen ostanut Lindexistä ja vastaava malli löytyy ainakin mustana tällä hetkellä.

 Aika jäätävä naama :D

Tämmönen mä nyt vaan olen :)

Nyt kun päivän askareet on suoritettu niin nautin hetken vaan olemisesta. Sohva, peitto ja karvakuono kainalossa, mitä muuta mä tarvisin? Sen verran pää jäässä nyt ettei liikene oikein minkäänlaista tekstiä tähän postaukseen, joten parempi jättää seuraavaan kertaan. Nyt on mun hetki:)

Kivaa seuraavaa viikkoa!
Tanja

torstai 26. tammikuuta 2012

Prinsessan lahjat!

Mulla oli viime viikolla synttärit ja päätettiin nyt sitten viime lauantaina kavereiden kanssa niitä vähän juhlistaa! Jostain syystä valitsin prinsessa-teeman vaikka en oikeasti ole yhtään sen tyyppinen. Kummityttö näki musta viime lauantailta kuvan ja sanokin et mä näytän rockprinsessalta. Juuri semmoinen mä olenkin! Koska kemut pidettiin baarissa ja kaikki osti juomat itse niin olin sitä mieltä ettei lahjoja mulle! Mutta mä sain kuitenkin ihania juttuja:)

 Kiitos N&P <3

 Samanlainen prinsessa kun minäkin!

Lahjakortti hoitolaan:) Ihan mielettömän ihana, kiitos rakkaat! Tähän samaan kuului myös pieni käteiskassa tiskillä joilla mä sain ostaa omat juomani:) Halleluja mitä ystäviä!

 Tähän kuului myös mieletön drinkki! Mut senhän mä kumosin jo heti ;) Näitä samaisia näkyi muuten vielä myöhemmin aamulla jatkoillakin :):)

 Yksi mun lemppareista. Koskakohan pääsisi tämän kimppuun ;)

 Tämä kuului tuon pullon kanssa samaan lahjaan :) Ihana! Kiitos N! <3

 Näistä mä tykkään! Yllärikorit on aina jees!

 Kiitos boolitytöt!

 Tämmösiä kivoja toi mun prinsessat! Kiitos <3

Rinsessa

Harmillista että muutama ihana puuttui juhlista:( mutta olitte mun mielessä:):) 
Iltahan oli mielettömän kiva ja jatkui pitkälle sunnuntaihin! Sen verran hyvä fiilis jäi kemuista, että uudenlaiset jo suunnitteilla. Ja voin kertoa seuraaviin kemuihin ei tarvi miettiä mitä pukee päälle ;) Haha :) Mutta kiitokset vielä kaikille iltaan osallistuneille! Oli kivaa!!! (jos joku nyt täällä käy lukemassa:)) Lisää juttua bileistä tulee kunhan saan vaan kuvia enemmän! Ja ei en aio ihan kaikkea julkaista ;);)


Ihanaa ja tapahtumarikasta viikonloppua!
Tanja




torstai 19. tammikuuta 2012

Joskus ihan pienestä tytöstä kasvaa iso tyttö!

Miumau! Kiirettä on pidellyt ja kiire jatkuu edelleen, mutta päätin näin ennen nukkumaan menoa käydä heittämässä vähän juttua tänne. :) Voi olla että vasta sunnuntaina kerkeän seuraavaksi kirjoittelemaan, joten palaathan silloin? Mulla oli viime maanantaina synttärit ja nyt olisi viikonloppuna tarkoitus vähän juhlia ;) Ideahan on aivan huikea, mun mekko on mielettömän teini ja mä oon luultavasti kipeä. Kiva! Mutta hei,on sitä ennenkin pidetty villasukkia korkkareiden kanssa. Uskoisin, että ensi viikon aikana mä vähän valaisen näitä juhlia enemmänkin. Laitetaampa hauska kuvasarja näin torstai illan kunniaksi :)





Voisko tohelompaa tyttöä ollakkaan? :) Nyt mä painun unille, jotta mä jaksan huomenna ahertaa, ahertaa, matkustaa ja ahertaa ja nauttia :) Superkiva työviikko lähes takana, eikä voi muuta sanoa kun ens viikosta varmaan tulee vieläkin parempi ;)

Sweet dreams!
Tanja

torstai 12. tammikuuta 2012

Hengailu päivä!

Eilinen vapaa meni ihan liian nopeasti. Aamulla heräsin aikaisin ja katselin hetken telkkaria, mutta vain hetken kun kävin aamupäikkäreille. Unien jälkeen sovittelin kenkiä ja siivoilin:) Toisin sanoen siivoilin korkkareissa. Iltapäivällä suuntasin shoppailukierrokselle ja hei mä kävin jo äänestämässä:) Illan vietin ihanien kavereiden kanssa; suunnitellessa tulevaa ja leffaillessa:) Muita kuvia mulla ei ole kuin jotain asukuvasia mun eilisistä vaatteista.
Mun uudet rakkaus farkut!

 Farkut Seppälästä ja toppi Lindexiltä.

 Mun ulkoilma vaatteet! Laukku on uusi ja se on Seppälästä.
 
 Pipon kanssa mulla on samaan sarjaan lapaset, molemmat Lindexiltä.

Kiitos, mun eiliseen vapaaseen osallistujat! Oli kivaa! Nyt mä jatkan tämän toisen vapaapäivän viettoa ja yritän saada itseni vireeseen tulevaa työputkea varten! Ja tänään muuten alkaa toden teolla se hillitön treenikausi! Taas! Mutta nyt mulla on loistavat motivaattorit:) Jos alottais siivouksella ja sitten suuntaisi lenkille! 

Rakkautta, Tanja!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Oman elämäni tähti!

Elämä on juuri niin helppoa kun itse haluat. Elämä on juuri niin vaikeaa kuin itse siitä teet! Vuodesta 2012 tulee mun elämän suunnanmuutos vuosi. Mä en vielä paljasta mitä on tiedossa, mutta asioita jotka saa mut hymyilemään kuuhun asti! Mä itseasiassa päätin eilen päivällä että nyt riittää mökötys ja itsesääli ja meikäläinen alkaa vallottaa maailmaa! Pientä vinkkiä netistä poimituin kuvin:):)


Mitähän tähän sanois;)

Next summer ;)

Fashion is my passion!





<3

MiuMau!


Friends <3

Nyt tuli vähän tällainen plääh-teksti, koska mulla on ollut niiiiiin hyvä maanantai! Ja mä päätin tehdä tämmöisen dreams come true-jutun;) Ajattelin aamulla että tästä päivästä tulee katastrofi, mutta ei! Sakkokin vain sai mut hymyilemään! Täytyy sanoa tästä tulee paras vuosi ikinä ja kesästä tulee varmasti ihan huippu! This is my year, can you handle it?




Rakkautta, Tanja!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tivoli

Se oli ikuisuus sitten, kun vierailin Kööpenhaminassa! Pakko silti vielä tehdä siitä juttua, koska mä ikävöin mun ystävää! Viimeisenä iltana ennen mun lentoa me käytiin tivolissa ja sinne mä vielä menen uudestaan! Kuvat puhukoon puolestaan!






<3



Mä löysin sieltä itelleni miehen!








Ihania kuvia, mutta ei mitään verrattuna siihen minkälainen tunnelma siellä oli paikan päällä! Tuossa paikassa oikeasti nähdään vaivaa noiden valojen kanssa. Koristeluja vaihdetaan aina teeman mukaan. Ehdottomasti tänä vuonna haluan käydä katsastamassa tämän paikan halloweenina ;) Mulla on hurja matka kuume ja nämä kuvat ei kyllä helpota yhtään asiaa! Mä taidan lakata haaveilemasta ja tehdä asialle jotakin:):) Nyt mun on ihan pakko huilata, sen verran rankka viikonloppu ollut ja vielä muutamat päivät töitä ennen vapaita:) Ja toivon mukaan näen ihania ihmisiä vapailla:):) 

Kivaa alkavaa työviikkoa kaikille, hymyilkää yhtä paljon kuin minäkin:):)
Tanja

perjantai 6. tammikuuta 2012

Hellou! I am here again!

Mun hektisen elämäntyylin takia mä en ole juurikaan kerennyt kuvailemaan tai jos olen niin ne ei ole ollut todellakaan julkaisukelpoista materiaalia:) Nyt mä olen vapaapäivän kunniaksi tsempannut ja kuvaillut mun kenkiä! Inspiraatio tähän bloggailuun on huipussaan ja mä uskon että lähiaikoina tulee ihan mielettömiä tekstejä ;);) Jopa tuonne treeniblogin puoleen:):) Kuvailin nyt vain joitain kenkiä. Osa kengistä väärässä kaupungissa, mutta onhan tässäkin nyt muutamat:)

 Vähän kun olisi räväkämpi väri sopisi kevääseen ihanasti:) 

 Mun kesto suosikit silloin kun ei jaksa kovin korkeita korkoja.

 Kööpenhaminasta ostetut ihanuudet!

 Mun citypopot;) Tosin suutarille menossa:(

 Nämä taitaa suosiolla odottaa kesäkelejä.

 Jo aika kärsineet, mutta ihanan väriset!

 Näille tulee käyttöä tänä vuonna ja paljon! ihan vaan värin puolesta:)

 Varma valinta jos haluaa bailata pitkälle yöhön.

 Perusmustat olisi hyvä löytyä jokaisen tytön kaapista!

 Nämä toimii kivasti myös töissä:)

 Mikä väri!

 Aika kulahtaneet, mutta uudet siniset jo bongattu.

 Kesää odotellessa <3

 Nämä mä aina unohdan. Aina kun muistan ne niin rakastun uudelleen niihin:)

 Ihanat saappaat!

 Nämä luultavasti pääsee jo ihan kohta käyttöön ;)

 Perusmustat nro 2. Vähän korkeammat.

All i can say <3 Terkkui Jennylle!

Tällaista nyt tällä kertaa. Mä rupean valmistautumaan S:n tuloon. Josko vielä vähän nautittaisiin glögistä ja tortuista. Huomenna alkaa työrupeama, mutta tänään vielä nautitaan ihanasta seurasta. Katsotaan miten tuo kamera pyörii mukana lähiaikoina:):) Varmaan taas paljon, kun vihdoin kamera ja muistikortti on samassa kaupungissa:) 

Mielettömän ihanaa iltaa kaikille mussukoille!
Tanja