torstai 22. maaliskuuta 2012

Kevät leijailee minussa!

Tämän postauksen kuvat ei ole parhaita mahdollisia, mutta minusta oli niin ihanaa kun ulkona oli valoisaa :) Oon täysin rakastunut sulaviin maanteihin, mun valkoiseen ihanaan koruun ja kaikkiin tuollaisiin hiushärpäkkeisiin <3 Mä alan olemaan niiin kevätfiilareissa, että ei mitään rajaa. Täytyy kyllä myöntää että tänä vuonna hiukan eritavalla kuin aikaisemmin :)

 Valkeus!

 Vänkyräjalka!

Mä sompailen koko ajan kahden erilaisen elämän välillä, toinen on arkea ja toinen yhtä juhlaa. Kiitos alkuviikon inventaarion mä päätin jollain ihmeen keinolla yhdistää nämä kaksi elämää :) Tapahtui se sitten ensi viikolla tai ensi vuonna niin näin olen nyt joka tapauksessa päättänyt. Nähtäväksi jää mihin suuntaan mä nokkani käännän :):) Kiitos jo etukäteen kaikille ihanille <3

Tuimaus!

Mä yritän jälleen kerran tsempata näiden postauksien kanssa. Nyt vaan juostaan kuin viimeistä päivää edestakaisin mutta eiköhän tämä tilanne kohta taas rauhotu! Tähän aikaan ei enää muuta voi tehdä kun vähän iltapalaa ja unille! Huomenna suunnataankin arjesta siihen toiseen elämään!


Keväisiä päiviä! 
Tanja

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Oliko tänään lauantai?

Mitä mulle on tapahtunu? Kello on puoli kymmenen ja mä olen himassa, koneen äärellä! Joskus näinkin. Mulla on ollut ihanan rentouttava ilta! Viimeiset kolme päivää mä olen käytännössä vain nukkunut ja tehnyt duunia. Kotonakin olisi pitänyt tehdä vaikka mitä mutta kaikki on nyt jäänyt. Eilenkin nukahdin jo ennen kymmentä. Ehkä ihan hyvä levätä nyt kun kuun loppuun on luvassa aikamoisia virikkeitä.;) Niistä toki lisää myöhemmin! Tänään olen siis ollut duunissa aamusta iltaan ja sen jälkeen vaan tuijottanut seinään ja harrastanut vähän vesileikkejä.

Ammeilu on kivaa!

On niin mahtavaa aina välillä rankan työpäivän tai lihaksia järisyttävän treenin jälkeen mennä lämpöiseen kylpyyn. Runsaan vaahdon kera tietysti! Koska olen koko ajan ollut todella väsynyt, ja olen edelleen niin taidan painua unille ja nukkua pitkälle aamuun. 



Ihanaa tätä iltaa kaikille ja kivaa huomista! 
Tanja