keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

PahaPaha ihminen!

Mua nolottaa eräs tapahtuma viime viikonlopulta! Se tekee musta astetta huonomman ihmisen, mutta eniten mua harmittaa, että siitä seurasi jotain hyvääkin. Mun piti mennä lauantaina kaverin synttäreille ja olin ihan fiilareissa sinne menossakin. Viime viikon huonovointisuuden vuoksi en uskaltanut juomajuttuja luvata, mutta olisin kuitenkin mennyt. Lauantain koittaessa mä kuitenkin suunnistin ystävieni kanssa ulkoilemaan. Mulla oli äärimmäisen hauskaa, ilta päättyi kivasti  ja aamulla mut kohtasi mieletön krapula ja morkkis. Krapulalle tiedämme syyn, mutta morkkis tuli kun muistin etten ollut edes ilmottanut pois jäännistäni :(
Vietin kuitenkin iltaa ihanien ystävieni kanssa ja minulla oli hauskaa :):)

 Kirjaimellisesti litkin vinkkua!

 Aivosnapsien huumaa!

7 tämmöstä putkeen, EI ollut hyvä idea!

Nyt kun mä istun tässä parvekkeella, niin tule fiilis, että olisimpa vaikka Espanjassa. Mallorcan hiekkarannat kuumottaisivat nyt oikein toden teolla! Mä haluun! Todellisuudessa mulla taitaa seuraava loma olla vuonna 2013, että taitaa nuo haaveet jäädä :( Tai eihän sitä koskaan tiedä, elämä on ihmeellisiä asioita täynnä!  Nyt mä nautin hetken vielä tästä lämmöstä! Illan ohjelmassa ainakin tavaroiden pakkailua ja ruokaa!

Ps.En nautikkaan enää auringosta! Tervetuloa aurinkoihottuma!

Kiitti, kuitti ja anteeks!
Tanja

Viimeksi kun oli perjantai!

Kiitos mun pienten iltapäikkäreiden, nyt sitten valvotaan! Käytän nämä tylsät yötunnit tänne kirjoitteluun. Pari tekstiä tämän jälkeen melkein valmiiksi niin saatte sitten monena päivänä nauttia mun jutuista.
Palataampa viime perjantaihin ja mun vaatetukseen! Vähän väriä piristämään työpäiviä :)

 Voisi sitä hölmömmänkin ilmeen saada aikaiseksi!

 Oon ihan täysin rakastunut tuohon koruun!

 En kestä mun hiuksia!

Neuletakki kiinni ja huivi kaulaan niin tarkeni ulkonakin :)

Joo, en ole vieläkään saanut uutta muistikorttia mun kameraan, joten joudun tyytymään näihin iphonella otettuihin kuviin. Olisi ihana päästä taas kuvailemaan kaikenlaista. Mulla onkin jo muutama ihana kuvausidea kunhan vaan saan aikaiseksi tuon uuden muistikortin hommaamisen. 

Seuraava postaus taitaakin kertoa enemmän mun viime viikonlopusta ja sen jälkeen tulee juttua mun uudesta puolesta josta olen itsekin ollut melkoisen hämmentynyt!  Mutta nyt oli taas jälleen kerran tällainen tylsä vaatejuttu hölmöjen kuvien kera! Jos yrittäis painua unimaille ja nauttia huomenna vapaasta kenties vaan nukkuen :):) 

Kauniita unia ihanat!
Tanja


torstai 19. huhtikuuta 2012

Yön yli!

Hellou! Mä olen juuri matkalla Helsingistä Kotkaan ja kai sitä voisi sanoa, että kohti uusia haasteita! Tällä hetkellä toki vielä junassa matkalla keskustaan, mutta ehkä mä vielä yön pikkutunneilla pääsen peiton allekin :)
Oli ihana herätä tänään hyvillä mielin ja melkee terveenä! Siivosin koko kämpän ja lähin kaupan kautta töihin hengailemaan. Joo,joskus mä huvikseen hengaan töissä. Oli mulla toki iltavuorokin,etten nyt ihan turhaan hengaillu siellä:)
Kampin kauppakeskus tähän aikaan ammottaa tyhjyyttään ihmisistä! Joskus ihan kiva tehdä ikkunaostoksia ihan rauhassa:) Vielä melkein tunti dösän lähtöön ja mä meinaan jo nukahtaa tänne penkeille! Alunperin tarkoitus oli huomenna tulla takaisin kotiin, mutta kun mä tänään kerroin VM:lle mun viikonlopun ravaukset niin tajusin itsekin ettei tässä ole mitään järkeä! Siispä huomenna vapaa ja toivottavasti näen mun ihunii ystävii<3 Toivon mukaan tiedossa loistava viikonloppu ja mikä parasta, mä pääsen pitkästä aikaa kunnon sänkyyn nukkumaan!
Vihdoin dösässä, reilu kahden tunnin torkkuilu voi alkaa ja sitten yöllisiä seikkailuja pitkin pimeitä kujia! Kauniita unia kaikille ihanille ystäville, tutuille ja tuntemattomille!

Rakkaudella Tanja

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Ota elämästä kaikki irti!

Tämän viikon alku on ollut ihan hirveä! Vaikka hyviäkin asioita on sattunut, mutta pääosaa on vetänyt mun omituinen sairaus johon ei löytynyt mitään fiksua syytä. Luultavasti mun keho on alkanut oireilemaan mun rankkaa elämäntyyliä vastaan. Ja mitähän se meikä tyttö tekee? No lisää vähän jauhoja myllyyn. Kesästä on tulossa ehkä rankin ikinä, mutta uskon ja luotan siihen, että ahkeruus palkitaan ja joskus munkin on saatava siitä oma osani!

 Nyt haluisin että nämä hiukst kasvaisivat edes vähän pidemmiksi!


Ei ole aamukahvin voittanutta! Eiku ompas!

Olen tässä lähiaikoina jutellut erään hyvän ystäväni ja työtoverini kanssa. Meidän keskustelut jääköön salaisuudeksi, mutta olen oppinut paljon elämästä. Ei kannata katua tehtyjä valintoja, koska niille sä et enää mahda mitään. Nauti elämästä, koska koskaan et tiedä milloin se loppuu! Ota elämästä kaikki irti! Lähde kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista! Muista ketkä ovat lähimmäisiäsi ja nauti heidän seurasta! Näillä eväillä mä jatkan eteenpäin! 

Ps. kuulemma pahiksetkin pääsee taivaaseen!

Rakkautta, Tanja!

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Onnen päivä!

Perjantai ja luku 13 on aina ollu mulle erittäin suotuisa yhdistelmä! Mä odotan tältäkin päivältä paljon! Tai no en ihan hirveästi kun tiedossa on pitkä iltavuoro alkaen 13.30 ja sen jälkeen tehokas salitreeni. Ihan kauhian paljon mitään kummoista ei ehdi tapahtumaan. Parasta olisi kun näkisi joitain ihania tyyppejä, mutta haaveeksi taitaa jäädä kun kaikki lymyilee Kotkassa ja mun huudeilla olevat taitavat suunnata myöskin sinne! Mä menen vasta huomenna, kun tuli vähän extra työjuttuja :) Ensi viikolla tehdäänkin sitten ratkaisuja elämän suhteen ja nähtäväksi jää mitä mä keksin :D Mutta hei vähän aamutunnelmia keskiviikolta!

 Se pakollinen ilmekuva :D

Coffeee...

..makes me smile! :)

Viikonloppuna tiedossa kivoja juttuja vaikka fiilis ei ihan katossa tällä hetkellä olekaan. No hoidetaan nyt duunit ja treenit pois alta niin eiköhän sitä nostetta ala tapahtumaan :) Hiphei! Ei mulla muuta! 

Kevätfiilarit, Tanja!

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen 2012

Mulla oli yhtä surullista asiaa lukuunottamatta ihan mielettömän kiva pääsiäinen :) Jokseenkin erilainen. Täytyy myöntää, että aika monena vuonna nämä pyhäpäivät on menny juhliessa ja krapulaa parannellessa,mutta ei tänä vuonna! Torstaina mä suuntasin jo Kotkaan, jossa siis monet vapaapäivät vietänkin. Illan vietin hyvän ystäväni Nooran seurassa ja päästiinkin oikein kunnolla avautumaan kaikesta toisillemme! Ja samalla saatiin suunniteltua vähän kesän juttuja ja varsinkin alkusyksyä ;) Kymmenen aikaan olin jo nukkumassa ja kiitos siitä mä heräsin perjantaina jo ennen seiskaa ja sain vietettyä aika kivan päivän! 


Täällä me nautittiin Nooran kanssa :)
 
Perjantai aamu oli vähän poikkeuksellinen. Sain tosi huonoja uutisia :( mutta olen kiitollinen että juuri minä sain tämän puhelun ja että saatoin olla avuksi. <3 Olin ehkä puhelun saanti hetkellä hieman oudossa paikassa :D mutta en olisi siinä hetkessä juuri parempaa seuraa voinut kuvitellakkaan. Kun mä olin nauttinut kavereiden seurasta niin suuntasin vanhemmilleni ja iloisena yllätyksenä molemmat kummityttöni olivat siellä hoidossa. Me ollaan yhdessä semmoinen kolmikko ettei kukaan jaksa katsella sitä touhua, mutta meillä on aina hurjan kivaa :) Ja koska ei jaksettu tehdä muutakaan, niin löhöilimme ja otimme valokuvia kaikilla ihanilla ilmeillä :) Perjantai illan vietin ihanan ystäväni Ainon kanssa. Minulla oli äärettömän kivaa ja nautin siitä että sain olla seurassa jossa minun ei tarvinnut miettiä sanomisiani tai tekemisiäni <3<3 Olihan siellä tietty muutamia muitakin kivoja :) 


Friends!


Lauantain työvuoron vuoksi suunnistin takaisin Vantaalle. Töiden jälkeen vierähti kivasti 4 tuntia nukkuessa ja sitten sainkin nauttia työkaverini seurasta. Tutustuin muutamiin mahtaviin ihmisiin ja näin vähän uusia piirejä. Kuinka nautinnollista! Nopeastihan se lauantai vierähti sunnuntai aamuun ja rentouttaviin uniin ilman herätyskellon soittoa! 


Sunnuntaina suuntasin jälleen kerran Kotkaan nauttimaan ystävieni seurasta. Minulla oli äärimmäisen hauskaa, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna teinkin ehkä jotain hölmöä. Siksi en halua tästä päivästä enempää kirjoittaa ja toivon että se pysyy mun mielessä pitkään eikä sitten tarvitse enää edes pohtia kyseisen asian tekemistä uudelleen! kiitos!


Maanantaina lähdin heti herättyäni vanhemmilleni, koska tiesin kummityttöjen olevan jälleen siellä. Me pelattiin Afrikantähteä, Yatsia, syötiin lettuja ja vaan toheloitiin. Kuinka huippua! Sisko tuli hakemaan tytöt kotiin ja mä päätin juosta pienen lenkin kohti kotia. Suihku, safkaa ja kevyet päiväunet! Aika täydellinen päivä ajattelin! Tai mä luulin sen olleen jo tuossa kohtaa.Nyt ollaan takaisin Vantaalla ja täällä kai pysytäänkin jonkun aikaa..kai..:D 


 Murska voitto mulle!

 Äiti ei ollu ihan onnistunut ruohon kasvatuksessa :D

Kaikista kiitollisin tästä viikonlopusta mä olen ihmiselle, joka oli mun seurassa perjantaina aamulla. Jonka ansiosta mä sain lauantain asiat hoidettua, ja jonka kanssa on viikonlopun aikana tullut juteltua vaikka mistä :) Tosin luulen et osan jutuista muistan vain minä :D Nyt kun mä olen kirjoittanut tätä juttua niin olen miettinyt paljonkin tätä kyseistä henkilöä ja olen äärettömän kiitollisen siitä että olen saanut tutustua häneen ja nauttia hänen seurastaan. Nautin siitä että oloni ei ole kiusallinen vaikka olisimmekin toistemme seurassa täysin hiljaa. Tässä on nyt semmoinen tyyppi kestä en kyllä aio ikinä päästää irti :) Sori vaan :D
Kiitos!


Eiköhän olisi jälleen aika painua hyvän fiiliksen unille!
Ihanaa, lyhyttä viikkoa kaikille! 
Tanja

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Voihan möhköfantti!

Mulla on hurjan paljon kuvia mun muistikortilla ja nyt se sitten keksi lopettaa toimimisen! Kyllä ketuttaa! Mun piti tehdä vaikka mitä kivoja tekstejä valmiiksi tänne, mutta eihän se aina mee niinkuin pitäisi :(  Ei hätiä mitiä mä keksin äsken ihan loistavan idean tämän päivän postaukselle! Tytöt!

Mä joudun tunnustamaan, että olen laiminlyönyt joitakin mun ihania ystäviä! :( Se ei sovi joten aion tehdä asiaan muutoksen! Seuraavien viikkojen aikana aion jollain ihmeen keinolla kaikki nähdä nämä ihanat tytöt! Kahdet treffit onkin jo sovittu :) Tytöt saa sitten huudella, jos haluavat omat kuvansa pois täältä :) Jookos mun murut?

 Murunen! Tämän tytön kanssa meistä ei hirveästi ole yhteisiä kuvia otettu :( Johtuen osittain siitä että ei koskaan nähdä tilanteessa jossa olisi kamera mukana! Niin kuin urheillessa! Mä vahvasti uskon että tämä ihana tyttö tarjoaa mulle saunasiiderin ja saunan tässä joku kerta ;) Ei voi muuta sanoa että kun tähän mimmiin kerran tutustuu niin ei tästä ystävyydestä luovuta!

 Nopsi! Tämän tytön kanssa on tullut tehtyä ja juteltua vaikka mitä! En kestä sitä miten höppänä koko tytsy osaa olla! Veikkaan että tämäkään mimmi ei kyllä katoa mun elämästä vaikka asuttaisiin eripuolilla maapalloa! Miumau! :)

 Aiska! Tästä tytöstä mä tykkään hirmuisesti! Harmittaa kyllä tosi paljon, että asutaan eri kaupungeissa ja tehdään ihan erilaisia työvuoroja :( Tärkeintä on, että mä tiedän sun olevan aina mun ystävä vaikkei joka viikko nähtäisikään! Tämä tytsy on niin mieletön että ei kyllä löydy toista samanlaista!


 Jenny! Mä olen tuhannesti pahoillani siitä ettei olla nähty kohta puoleen vuoteen! Tuntuu, että siitä olisi ikuisuus! Hah, mutta tämän tytön kiusaksi mä lähden vieraille maille jotta voimme tehdä kaikkea hullua ja hauskaa yhdessä! Tuntuu muuten hassulta, että tuosta meidän kuvasta on aikalailla 3 tai 4 vuotta aikaa(?) Silloin kun mäkin olin vielä melko nuori :D Mä oon jo melkein  koneessa!!! ;D


Sihri! Jokaiseen kaveriporukkaan kuuluu yksi fiksu! Meidän porukan fiksuin ja konservatiivisin taitaa olla Sihri! Okei, osaa tämäkin tyttö repäistä oikein kunnolla, mutta hän on se joka vahtii meitä muita. Pitää huolta että me pärjätään, neuvoo ja auttaa aina kun vain voi! Kummankaa maraton ja jäätelöä someday? Ei oo toista samanlaista ja lälläslää tää tytsy onkin mun ystävä!

Näitä tyttöjä mä haluan ehdottomasti mahdollisimman pian nähdä (varokaas vaan;)). Teistä en luovu ja toivottavasti tekään ette halua luopua musta! Nonii nyt loppu tällaiset höpinät(ei sovi mulle)! Mä hyppään suihkuun ja yöunille! Huomenna taas painetaan duunia vapaapäivän kunniaksi ja sitten uudet tuulet puhaltavat! ;) Hiphei!

Rakkaudella, Tanja!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ykskaksykskaks!

Se oli toissa viikonloppu kun käytiin tyttöjen kanssa vähän risteilemässä. Mitä sitä kieltämään, ei se mikään nähtävyysristeily ollut! Mulla ainakin oli äärettömän hauskaa ja toivon että muillakin tytöillä oli :) Oikeastaan mulla oli niin hauskaa, että aloin jo suunnittelemaan uutta risteilyä ;);) Hiphei!

 Tilanne :)

 Matkalla kohti laivaa, alkumatka...

 Tytöt istumassa iltaa. Koko ajan oltiin yhtä siveellisesti :)

 Nam, nam!

 Kuulemma, jäätävä ;)

Kyllä vielä vanhuksilta jalka nousee :D

 Batmanit!

Täytyy sanoa, että ihan koska vaan lähden näiden tyttöjen kanssa ihan mihin vaan! Mutta sen lupaan että seuraavaksi vietän risteilyä edeltävän illan aika paljon fiksummin :)  Jos tuntuu siltä että olisin voinut myös jotain ns. normaaleja kuvia itsestäni tähän laittaa, niin turha toivo...noi on siveellisimmät kuvat minusta mitä tuolla otettiin :) Seuraavalla kerralla kaikki saa luvan lähtä nauttimaan tallinnasta, vaikka vaan sinne heseen!

Kiitokset; Katsu, Eltsu ja Jeba!

Nyt mä kirjottelen vielä pari muutakin postausta semivalmiiksi niin saatte oikein urakalla nauttia mun jutuista koko ensi viikon!

 Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Tanja