perjantai 30. syyskuuta 2011

Perjantainen työilme!

Tänään on ollut niin hyvä päivä, että taidan sen kunniaksi käydä ajoissa nukkumaan! Eli todella pikainen päivitys päivän lookista. Mä lupaan vielä joskus panostaa noiden kuvien ottamiseen erityisen paljon, mutta tänäänkin tuli hurja kiire töihin. Hävitin meinaan pyörän avaimen ja jouduin kävelemään töihin, mutta on ollut niin loisto päivä että ei muuten edes haittaa!

 Asuna toimi mustat perushousut Lindexiltä, Liila toppi, sekin Lindexiltä ja
bolero muistaakseni lastenosastolta Seppälästä:)

Rakastuin täysin tuohon, musta-liila-keltainen yhdistelmään!

Huomatkaa että hiuksille on tehty muutakin kuin vain suoristettu! Vähä kokeilin lauantain kampausta ja tuollaiseen päädyin nyt tänään työpäivän kunniaksi. Voi hyvinkin olla etten kerkeä hetkeen tänne mitään juttua päivittämään, mutta yritän mahdollisimman pian kuitenkin jotain raapustella. Vielä huominen ja sitten heitetään helmat olalle vai miten se sanotaan?

Hauskaa viikonloppua!
Tanja

torstai 29. syyskuuta 2011

Kampaustestailua!

Ajattelin vähän näin torstai illan kunniaksi kokeilla uutta kampausta. Eli meinasin, että kokeilen miten tuo suoristusraudalla kiharoiden tekeminen onnistuu. Ja tosi hyvinhän se meni! Hahah! Sain kiharaa tehtyä ja tulosta näkyvissä alla olevissa kuvissa.

 Vähä tommosia pään päällä olevia kiehkuroita!

 Tötterön poikasta!

Ihan ei tullut semmoisia mitä ajattelin, mutta onhan mulla vielä huominen aikaa harjoitella! Eikun ei olekaan kun meinasin siivoilla, pakkailla, tehdä duunia ja saleilla. No, katsotaan minkä näköisenä sitten lauantaina saavun juhlapaikalle! Ehkä runsas tukka sitten korvaa pienet vaatteet? Kampaushan ei tuossa ole edes valmis, en ehtinyt kun muutaman kiehkuran tehdä kun totesin, että joo en jatka. Ehkä nuo etuhiukset täytynee jättää suosiolla ihan rauhaan:) Eiköhän me täällä blogin puolellakin sitten ensiviikolla nähdä minkälainen harakanpesä mun hiukset juhlissa on ollut!

Palataan mussut!
Tanja

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Viikonlopun asua!

Liikaa en meinaa paljastaa, mutta muutaman kuvan ensi lauantain asuvalinnastani meinasin laittaa. Viime viikon äänestys oli myös tämän viikon vaatteisiin tarkoitettu! Hihi:D Jos laitan jotain tylsää päälle niin tuotan suuren pettymyksen Milla magialle;)  Hän on aina kommentoimassa; Missä sun housut on? Meinaatko muka noissa lähtä? Missä sun vaatteet? JNE. Kyllä mulla ainakin useimmiten jotain on ollut päällä kun rilluttelemaan olen lähtenyt! Useimmiten...Mutta nyt muutama kuvanen ja kommentoida saa miltä vaikuttaa?

 Tämän olisi tarkoitus olla ylä- sekä alaosa.

 Siihen päälle tulis tuollainen jakku(?)

Kenkinä toimisi nämä:)

Ja koska nyt on todellakin vasta keskiviikko, niin nämäkin vaatteet saattavat muuttua vielä moneen otteeseen. Ja jos mua yhtään tuntee niin muhun saattaa hyvinkin baarissa törmätä tennareissa ja kollareissa! Ihan siis fiiliksen mukaan menee pukeutuminen. Viimeinen päätös on sitten lauantaina kun Kotkaudun ja otan yhden siiderin. Mutta jos mulla on toppahousut jalassa niin sitten saa kommentoida ja lähettää minut kotiin, kiitos! Nyt vääntäydyn saleilun ihmeelliseen maailmaan. 

Hauskaa pikkulauantaita!
Tanja

Sauna!

Poistin sen edellisen saunasta tehdyn pienen väläyksen ja päätin tehdä uuden jutun siitä. Sain otettua muutaman kuvan lisää joista nyt sitten näkee vähän paremmin kokonaisuutta! Ihan täysin valmishan se ei ole, mutta toimii!

Tällainen tunnelma siellä on iltasella. Aika lähelle tuo valaistus!

 Muutoksia olisi vielä tähänkin ilmeeseen tulossa.

Sih!

Can you hear the music?

Teksti osuus jäi nyt sitten vähän pienemmäksi tällä kertaa. Mulla on ollut loisto päivä tänään ja aion vielä hetken siitä nauttia! Taidan jatkaa mun hilpeää urakkaa:D Lisää siitä ensiviikolla;)

Kauniita unia!
Tanja

maanantai 26. syyskuuta 2011

Hello!

Kovasti lupailin erittäin kriittistä tekstiä Hellosta! Mutta taidan kuitenkin jättää väliin, ettei kenellekään tule asiasta mielipahaa. Muutama sananen kyseisestä paikasta kuitenkin sanottavana. Elikkäs kyseessä on Kotkalainen yökerho. Aikaisemmin totellut nimeä Bepop! Kaikki mikä "popissa" oli hyvää, on nyt uudistuksen myötä kadonnut! En tarkoita että paikka olisi ihan järkyttävä, päinvastoin! Baari on remontoitu erittäin näyttäväksi kokonaisuudeksi! Uudistus oli todellakin tarpeen ja tykkään uudesta ulkonäöstä. Ja nyt päästään siihen muttaan.
Suurin ongelma koko paikassa on sen valot! Omasta mielestäni siellä on ihan liian valoisaa yökerhoksi. Enkä ole ainut joka on tätä mieltä. Kaveri oli vessassa n. 5minuuttia ja mun ohi kävelleistä ihmisistä 7 oli täysin samaa mieltä! "Eihän täällä kehtaa tanssia, kun on näin valoisaa", "Miksi täällä on näin paljon valoa?" " Ennen ei häirinny et porukka kyyläs, mut nyt kun tanssii niin näkee et ne kyylää!" Nämä olivat vain kolme kommenttia jotka kuulin ohimennen. Itselleni ei ole ongelma heittää muutamia lantion heilutuksia valossa, tai niinkuin lauantaina, selvinpäin. Harmillista niille ketkä eivät uskalla.
Lauantai illan perusteella saatoin vain todeta, että Helloon! ei ole tarkoitus todellakaan mennä selvinpäin, vaan niin humalassa kuin vain pystyy olla. Harmillista, että henkilökunta taas ei tunnu kestävän semmoista menoa. Tai osa henkilökunnasta. Olen aina(!!!!) lauantaihin asti saanut loistavaa palvelua ja kohdannut kohteliaita työntekijöitä, mutta itsekin asiakaspalvelijana olisin halunnut avata sanaisen arkkuni eräälle työntekijälle!
Ovella oli loistava vastaanotto niinkuin joka kerta on ollut! Maksaessani, sain erityisen hyvää palvelua;);) Kiitsa! Ja narikassa mua kohdeltiin hyvin. Mutta onkohan nämä kiireiset lasien kerääjät (miksi lie kutsutaan) ikinä kuulleet sanaa ANTEEKSI? Ihan oikeasti myös te olette asiakaspalvelussa!! En odota teiltä mitään muuta kuin että jos tönäisee kerätäkseen laseja vois vaikka sanoa anteeksi, tai hei, ennen kuin tunkee siitä pienestä tilasta voisi sanoa "anteeksi, voisko nämä ottaa??" Öö joo!! Jos on oikeasti niin kyllästynyt känniääliöihin niin vois vaikka miettiä homman lopettamista. Itsehän olin kuitenkin selvinpäin niin olisin mielelläni vaikka ojentanut lasit henkilökunnalle jos vaan olisin huomannut!
Näin tälläkertaa ja ensi kerralla sitten kauheat naamat, että jaksan olla pidempäänkin. Mulla on kyllä kova luotto Amarillon suhteen! Remontin valmistumista odotellessa! Puolet kavereista jo siirtynyt Captain`s karaokeen ja jos Amarillo tuottaa pettymyksen, niin taidan viedä loputkin kaverit "Kapuun". Siellä oli kuulemma viime lauantainakin ollut mielettömät bileet! Nyyh, miksi mä en mennyt sinne?
Tulihan tästä aika pitkä valitus, mutta no hard feelings! Tiedän että kaikilla on joskus huono päivä ja aina vaan ei jaksa olla kohtelias mutta huonolla ja surkealla asiakaspalvelulla on ero ja minusta tämä meni osioon surkea! Ehkä ensi viikonlopun jälkeen muutan mieleni, sikäli sinne eksyn:):)

Aurinkoista päivän jatkoa kaikille:)
Tanja

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Asuvalinta!

Sunnuntai lopuillaan ja aika paljastaa eiliset vaatteet! Vetäisin ässän hihasta ja laitoin mukavat astetta rokimmat kuteet niskaan! Sai korkkarit ja minarit jäädä kaappiin, kun meikäläinen lähti illanviettoon. Seura oli parasta, mutta koska olen ollut jossain ihmeellisessä kurkkukivussa jo muutamia päiviä, niin puolen tunnin baareilun jälkeen mä päätin lähtä ajelemaan kohti kotia. Joo, harvemmin olen ennen kahtatoista baarista lähtenyt mutta näin nyt tällä kertaa ja aamulla kiittelin itseäni fiksusta valinnasta! On muuten melko tulessa tuo kurkku tälläkin hetkellä! Droppia naamariin! Mutta hei nyt niitä vaatetus kuvia! Ja tietty tämän aamun tunnelmaa ennen duuniin lähtöä :)

 Rock!

 Punaiset farkut ja musta toppi, molemmat Lindexistä!

 (Huom. mun sukat!) Murunen<3

 Aamuluukki!

Hassusti silmät nappasi valoa:)


Nyt mä lähen lääkekaapille ja saunaan. Huomenna miellyttävä virasto, dna ja Aino kierros:) Kotkassa siis:D 

Varmaankin huomenissa tiedossa erittäin kriittistä tekstiä Hellosta! 

Rakkain terkuin, Tanja!

perjantai 23. syyskuuta 2011

Apua!

Pikainen mielipide kysely. Taustatietona riittänee; minä, tytöt, kurkkukipu ja auto! Nyt semmosia nopeita mielipiteitä kaivataan asuvalinnoista! Mä olen itse hukassa! Rennosti liehutellen vai pienesti flirttaillen? APUU!!

Nämä housut ja musta paita?

 Vähän kimallusta?

 Perus pikkumustaa?

Vai tämmöin perus?

Aikaa äänestää huomiseen iltapäivään!  Pelkkä numero riittää ja äänestää voi anonyymina! Toki kaikki ehdotukset otetaan vastaan!! Kiitos, kiitos, kiitos kaikille jotka jaksaa vaivautua:) Ja jos tunnistan äänestäjän niin sun ääni painaa enemmän:):) Nyt mä pakkaan noi kaikki että on varmasti sitten mukana:):) 

Moi, ja kivaa viikonloppua kaikille!!
Tanja


Duunia ja kipuilua!

HeipäHei! Ihan näin jo valmiiksi ilmoitan, että en todellakaan aikonut ensi sunnuntaina julkaista mun tämän viikon treenipäiväkirjaa! Ei, ettenkö ehtisi tai haluaisi treenata, mutta mulla on kurkku niin hurjan kipeä, etten yksinkertaisesti uskalla! Ihan vain siitäkin syystä, että mä yritän pitää sen tuossa kurkkukivussa. Kaikki muu sairasteluni saa jäädä, mulla ei ole aikaa semmoiseen!
Koska mä nukuin yli 12 tuntia viimeyönä ja heräsin tähän kurkkukipuun niin eihän tästä päivästä tullut mitään! Töissä oli kivaa, mutta kotona tylsää! Ei mua ole luotu vaan olemaan! Mitä muuta voisin tehdä piristääkseni itseäni kuin ottaa kuvia omasta nassusta. Huonoilla asetuksilla, niin ei näytä niin pahalta:D Kun muutenkin jo huono päivä!

 Silmäpussit kertoo että on ollut pitkät vapaat viime viikonloppuna;D

 Hehe, kaikkien ilmeilykuvien seasta löytyi myös YKSI hymyily kuvakin!

 Aika boring kuva!

Vähintään aina yksi ilme-kuva laitettava:D

Nyt kun kello lähenee miljoonaa, ja jos haluun tämän kurkkukivun pois niin se olisi ehkä kömmittävä burana laatikon kautta peiton alle! Kunnon lepo ennen kaikkea! Että jaksaa töitä painaa!  Terkkuja Belgiaan, mä nukun useimmat yöt:D 

Tiedän kyllä ketä kiittäminen tästä ihanasta kurkkukivusta! Mur! Mä olen tällä kertaa kiltti, koska itsehän sairaan henkilön seurassa olen ollut! En kyllä vaihtais, mutta silti! Mitä muuta poroja rakastavalle ihmiselle kuin; 
Poron perse! :D

 Jos oikein laskin niin se olisi 9 aherruspäivää edessä ennen lepoja:):) Kiitokset kaikille ihanille viime vapaista! Lauantaina oli hubaa! Sunnuntaina ei niinkään;) Maanantaina oli huippua! Ja tiistainakin oli tosi kivaa:) Ennen kuin alkaa liian levottomaksi nämä jutut niin moikka mä painun nyt(!) pehkuihin.

Ps. Miksiköhän olen joskus kuvannut poron persettä? Kysyn vaan!

Tanja

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Timmi vatsa ja kivat pakarat!

Näin pizza ja sipsi ähkyssä, taidan lupautua treenaamaan ihan hullunlailla jouluun asti! 6 päkki olisi kiva ja jos noi pakaratkin samalla paranis:) Nyt kovasti juoksua, saleilua, jumppia ja uintia! Jos joku vaan osaisi kertoa mihin olen mun uuden uimapuvun laittanut! Huomenna otan mitat, katson niiden avulla tapahtuuko edistystä. Kuukauden päästä katsotaan mittailut uudestaan. Jos kehtaan niin laitan mitatkin esille;D Alan nyt joka sunnuntai laittamaan esille mun treenipäiväkirjan. On sitten pakko treenata ettei jää liikaa lepopäiviä näkyville;)  Mutta nyt vähän esimakua tulevasta!

Laatukuva!
 
Mun parhaimmat ja kivoimmat juoksuvetimet! Asicsen trikoot ja Niken paita!

Heti seuraavasta tilistä saatan tehdä pienen investoinnin mun urheiluvaatteille! Uudet vaatteet aina inspiroi tuota treenaamista pikkaisen lisää! Reilu 3 kuukautta tehokkaalla treenillä ja minimi juhlimisilla(?) ja katsotaan sitten onko treenistä ollut hyötyä!

Läskille kyytiä!
Tanja

perjantai 16. syyskuuta 2011

Hämmästyin sisällöstä!

Mulla on yksi paperi hukassa, ja en täysin ole varma kummassa kämpässä se on. Epäilin sen olevn Kotkassa, mutta katoin varmuuden vuoksi "tärkeät" -laatikon sisällön täällä toisessa kaupungissa. Hämmästyin mitä kaikkea sieltä löytyi! Siis tarkoitus olisi pitää vain tärkeitä juttuja siellä, mutta oli siellä jotain vähemmän tärkeääkin! :D

 Nämä siis löytyi laatikosta. Mikä ei kuulu joukkoon?

 Huomion arvoinen seikka, ettei yhtään kuponkia ole vielä käytetty! Vielä!

 Samarin,  viinipullon avaaja, muistilaput ja kynä! All I need!

 Sitten tietysti passi! Ei niinku et se olisi makaronipussissa vaan "TÄRKEÄT"-laatikossa;D

Ja mahdolliset lauantai vaatteet.Voi olla että kengät vaihtuu ja alaosa
jos mun polvimustelmat katoaisi ensi yön aikana:)


Nyt alkaa olemaan kiire! Palataan astialle!
Tanja

tiistai 13. syyskuuta 2011

PÄÄNSÄRKY!

Koska mulla on lähes koko illan ollu ihan hirveä päänsärky niin en oo tehny mitään! Olen löhönny sohvalla ja surffaillu netis. Tietty leikin vähän kameralla koska se ei vaatinut multa minkäänlaista energiaa!

 Daiju!

 Hihhihihihi :D

 Näytän oravalt!

 Käsi!

Ilme!

Näytän kaikissa kuvissa juuri siltä kun minusta tuntuikin! Ja edelleen tuntuu...Oon ihan hölmön näkönen mut minkäs sitä itelleen mahtaa. :D Nyt otan vähän buranaa, että saan nukuttua yöllä! Jos huomenna olisi parempi päivä, niin voisin tehdä taas lauantaivaatejutun! Apua oikeasti tarvitaan ensi lauantain varalle!

Nyt hetken vielä huilaan ja sitten painun peiton alle!
Tanja

My top 5!

Yöt viilenee, aamut jo tosi koleita! Kohta on aika siirtyä paksumpiin vaatteisiin! Parhaimmat takkivalikoimat alkaisi olemaan, NYT! Kokoja löytyy, tosin ei enää kaikista malleista. Minusta Lindexin takkivalikoima on ihana! Mä päätin tehdä tällaisen pienen esittelyn mun lemppareista. Elikkäs Lindexin top 5 talvitakit ala Tanja!

Tämä on ehdottomasti mun lemppari! Löytyy sekä sininen että beige!

Tämä malli löytyy myös mustana.

Jos en rakastaisi talvella pitkiä takkeja, 
niin tämä löytyisi jo ehdottomasti mun vaatekaapista!

Punainen, punainen, punainen! Ehdoton syksyn väri! 
Mitä enemmän punaista, sen parempi!

Materiaalina turkis on ihan must juttu!
En ole itse vielä mieltänyt sitä omaan pukeutumiseen.
Minusta on ihanaa, että mun toisesta kodista löytyy susihuopa,
jonka alle mä voin käpertyä pimein syysillloin!

Valikoima tietysti voi vaihdella myymälöittäin. Kannattaa olla nopea, parhaat menee päältä ja tietyt koot loppuu ennen kuin ehtii silmiään räpäyttää! Miten sitä sanotaan; nopeat syövät hitaat! Eikä tässä todellakaan ollut kuin pintaraapaisu Lindexin takkivalikoimaan. Äkkiä lähimpään myymään tarkastamaan mitä muita vaihtoehtoja on! Mä lähden nyt töihin ja kenties palaan vielä illalla tai sitten säästän illan postauksen keskiviikko aamuun! ! 

Kivaa työpäivää ja mukavia lukuhetkiä koululaisille!
Tanja

maanantai 12. syyskuuta 2011

Viikonlopun touhuja!

Perjantaina iltavuoron jälkeen nautiskelin omasta seurastani, tarkoitus oli pakata Kotkaan otettavia tavaroita, mutta se vähän jäi. Säälittävää, mutta mä istuin koneella koko illan ja puoli yötä! Juttelin vaikka kenen kanssa ja otin pari lasia viiniä siinä samalla. Aamulla ei ollutkaan enää yhtään kivaa kun suunnistin töihin. Join paljon kahvia ja piristyin niin että olin hurjan tehokas työjutuissani:)  Töiden jälkeen sotkin pyörällä hurjaa vauhtia kotiin ja pikasuihkun ja pakkausten jälkeen kohti Kotkaa!

 Lauantai ilta! Vähän sushia, paneroituja katkarapuja ja muutama kostuke sapuskalle:) Oltiin Siirillä, kateltiin kuvia edellisiltä reissuilta ja naurettiin, miten järkyttäviä otoksia! Mä ainakin yritin pitää kameran kurissa eilen ettei musta tulis semmosia kuvia enää yhtään! Mutta hei, en tiiä  miks kameralle ilmesty Siirin kuvia kun mä kävin vessas! Hahahah:D Vähänkö repesin kun äipän synttäreillä ne tänään bongasin!

 Aika maukkaita, mutta ei niin hyviä kuin Ainon tekemät:)

 Paneroidut katkikset!

 Chilikastiketta ja lime-mansikkaa:)

Koko illan aikana musta otetut kuvat! Aika minisaldo;D

Ilta oli hauska siihen asti kunnes oltiin baarissa. Kotkan seurahuoneelta on nyt Bepop kadonnut ja tilalle oli remontoitu Hello! Voin kertoa; en tykännyt! Pisteet siitä, että siellä oli enemmän istumatilaa, vaikka en baarissa ikinä istukkaan. Ja olihan se kivan näkönen, mutta muuten se oli vähän kökkö! Huono musiikki,äänen toisto ei musta ollut parhaasta päästä, liian valoisaa ja sekava! Okei toi sekavuus voi kadota siinä kohtaan kun koko remontti on täysin valmis, mutta tällä kertaa paikka ei todellakaan tehnyt muhun vaikutusta! Amarillon puolella oli välillä ihan hyvää musiikkia, mutta ihan koko ajan samat biisit! Melkein kuin olisi jotain hittilistaa kuunnellut toistolla. Ja mun mielialaa järkyttäviä miehiä liikenteessä!  Uskomatonta mutta mä olin himassa jo 3.00! Ei oo tapahtunut sitten Elviksen! Hyvä puoli oli aikaisin kotona olemisessa, että mä sain vähän kuitattua mun univelkoja!

Sunnuntai...Hyvin nukuttu yö takana. Ei pahaa oloa, ei hedaria, ei minkäänlaista darraa!! Epäonnistunut ilta siis? :D Suuntasin äidin synttäreille..Ei se sinne ketään odottanut ja tehtiinkin siskon kanssa tällainen pieni yllätys käynti kera ihanan lahjan. Ymmärsin että oli erittäin mieleinen ja käyttöä kuulemma löytyy kovasti! Jeij! Onnistuin! Kaivoin kaapista kaikkki herkut ja keitin kahvit, äipän ei tarvinnu tehdä mitään! Porukoilta kun lähdin suuntasin vielä kyläilylle Siirille ja kävin noutamassa auton joka ehkä saattoi edellisenä iltana jäädä kaupunkiin, hups!

Äidin lahja:)

 Äipän tekemää lihapiirakkaa! Nam!

 Itse vein mukanani viime jouluna saadun after eight paketin, loput jätin 
sinne kun ne olikin menny jo vanhaks:D

Melko pirteä ilmestys!

Kaupan kautta kotia ja suunnitelmissa; pysyn hereillä ja muutan unirytmit. Yhdeksältä kun heräsin sohvalta niin ei voinut kuin todeta, että voihan kukkanen! Tässä tätä nyt taas valvotaan...


Ootko sä käynyt Hello:ssa? Mitä tykkäsit? Pitäisiköhän tässä nyt siirtyä Kapuun?

Ihanan tehokasta ja mielekästä ensi viikkoa kaikille!
Tanja

torstai 8. syyskuuta 2011

I feel lucky! :)

Näillä paikkein kun yö alkaa kääntymään aamuksi ja nukkumatti on kateissa, niin tulee ikävä kaikkia ihania ihmisiä! Nyt lähinnä tiettyjä tyttöjä! Tämä johtunee siitä että mulla on tiedossa ihan mieletön syyskuun loppu! Vähän voin asioista valaista, mutta en paljon, koska on paljon kivempi täältä niitä sitten jälkikäteen lueskella! Ja en halua suunnitella liikaa, koska usein silloin kaikki menee päin mäntyä, kuusta, koivua, vaahteraa...

Yksi viikonloppuhan syyskuuta on jo mennyt ja ihan kiva sekin oli:) Mutta nyt näistä kolmesta tulevasta viikonlopusta se ensimmäinen! Tiedossa jotain tämmöistä; musiikki, merenelävät, tanssi, korkkarit (tennarit), nauru, seura, "limppari" ja ennen kaikkea hyvä omatunto;) Sunnuntaina olisikin pieni yllätys eräälle henkilölle! Siitäkin lisää ensiviikolla!

Seuraavana viikonloppuna treffataan "moon nyt tauolla" -merkeissä! Hahahha:D Ehkä mahdollisesti kuudet syksyiset pikkuhousut ja ruhtinnaallisen hauska meno! Jos nyt ei kotiviiniä tällä kertaa, selailin viime vuotiset kuvat ja voi elämä! Kuvia muutama tossa alapuolella;)

Syyskuun viimeisestä viikonlopusta ei voi muuta sanoa, kuin; Mä muutan Kööpenhaminaan ja haen Ruåtsin kansalaisuutta!”, "Jos minulta on ennen lähtenyt mopo käsistä niin nyt lähti kyllä sanoisinko että formula.", "Ehkä otin, ehkä en, so not, kunhan hyppy kulkee." ,"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!" Joo, okei mä luulen ,että tämän viikonlopun kuvaukseen riittävät nämä Matti Nykäsen lausahdukset! Vai mitä tytöt;)

Tässä teille pientä kuva sarjaa vuosi sitten otetuista juhlista! Öö, en ehkä enää koskaan juhli niin rankasti kuin tuolloin!





Ihan kauheita kuvia! Huomatkaa, pullo ei kallistu mihinkään, mutta tyttö kylläkin. Tuossa vaiheessa olisi ehkä voinut jättää tuonkin väliin. Ilta oli mieletön ja asteen verran rauhallisemmin seuraavksi:):)

Eli tosissaan teksti on kirjoitettu suurelta osin keskellä yötä :):) Kasiksi menin palaveriin ja nyt viimeistelin tekstin samalla kun odotan iltavuoroa alkavaksi. ALta kolmen tunnin yöunilla mennään tämä päivä, mutta tästä nyt sitten lähtee unirytmien muutos! Aina lauantaihin asti ainakin:):)

Ps. Haluaisin tähän vielä lisätä lokakuun 1:sen päivän....Ai saakeli!! Taneli-tonttu! Muuta ei tarvitse kommentoida! Rauhallista syksyä kaikille ja beware;)



Pusuja, Tanja!