Ounou, miten sotkunen pöytä!
Tämän kuvan nappasin vähän ennen kuin kävin nukkumaan. Eli viiden aikoihin. Ja onneksi oon unohtanu palauttaa noi housut, kun huomasin, että mun kotipökät on kaikki eri kaupungissa. Mä en todellakaan pärjää ilman collegehousuja. Huomenna tuolle pöydälle kyllä oikeasti tapahtuu jotain kun eihän siinä mahdu edes syömään!
Aika ennen töitä meni koomaillessa ja murehtiessa, mutta töissä oli kivaa:):) Ilta on mennyt asioiden hoitelussa ja leikkiessä Kiran kanssa. Toki pienimuotoinen haaveilukin on mahtunut illan ohjelmaan. Illan viimeiset tunnelmat tulee tässä.
Unimaiset tunnelmat:)
Vähän alkaa väsymys näkymään naamasta, silmistä!
Eikä nyt pidä olla huolissaan mun nukkumisista. Riittää kun mä itse olen! Mä olen aina nukkunut 8-10h yössä ja aion palata siihen heti ensi yönä. Huomenna on muuten kolmeen kuukauteen sellainen vapaa, että en ole vaihtamassa kaupunkia, muuten vaan ajemassa ympäriinsä, bilettämässä tai ylipäätänsä suunnitellut mitään ohjelmaa. Nautinto! Me aiotaan Kiran kanssa ottaa rennosti ja tietty ehkä vähän treenata:):) Ja huomenna on nyt sitten aikaa tehdä vähän isompaa postausta ja mahdollisesti valmistella muutamaa muuta:):)
Nyt mä kuittaan mun univelat ja palaan jo huomenissa. Se on lupaus!
Kauniita unia ihan kaikille!
Tanja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti